Runotyttö etsii tähteään

Lucy M. Montgomery (1874-1942) oli kanadalainen kirjailija, joka kirjoitti nuorisolle klassikkoteoksen Runotyttö etsii tähteään. Alkuteos (Emily´s Quest) ilmestyi vuonna 1927. 

Teoksen on suomentanut Laine Järventaus-Aav (1914-1999). Runotyttö maineen polulla on kolmiosaisen runotyttö-sarjan kolmas osa, ja kertoo päähenkilönä toimivan orpotytö, Emilian nuoresta aikuisuudesta. Hän lopettelee opiskeluaan Shrewsburyssa ja on kieltäytynyt muuttamasta New Yorkiin, vaikka siellä luvattiin hänelle paikkaa, kirjoitustensa johdosta. Hän seurustelee itseään selvästi vanhemman Deanin  kanssa, joka sopisi hänelle vaikka isäksi, ja on jo menossa hänen kanssaan naimisiinkin, mutta jokin sanoo hänen sisällään, ettei Dean kuitenkaan ole häntä varten. Asia selviää Emilialle, kun hän saa eräänlaisen näyn autiossa talossa. Emilialla oli aiemminkin ollut tietynlaisia yliluonnollisia taipumuksia, joita hän ei kuitenkaan halunnut tunnustaa, ja ne tulivat aina yllättäen. Taiteilijaksi opiskeleva Teddy oli Emilian suuri ihastus, mutta Teddyn äiti haluaa omistaa Teddynsä ja hävittää tahallaan Teddyn lähettämän kirjeen Emilialle, jossa Teddy olisi pyytänyt vastausta rakkauteensa. Kun kirje ei koskaan saavuttanut alkuperäisessä asussaan Emiliaa, niin Teddy tulkitsi sen niin, ettei Emiliaa kiinnosta, ja valmistautuu menemään naimisiin Ilsen kanssa – joka on myös Emilian paras ystävä – kunnes Teddyn äiti vihdoin paljastaa tuhonneensa Teddyn kirjeen. Kirja saa kuitenkin lopussa todella yllättäviä käänteitä. 

Äänikirjan kannen on kuvittanut taiteilija Anssi Rauhala. Lukijana toimii Ritva-Liisa Elivuo. 

Runotyttö etsii tähteään on kolmiosoisen runotyttö-sarjan kolmas osa.

Äänikirjan 27 lukua jakautuvat yhdeksälle CD-levylle. Tai vaihtoehtoisesti kahdelle mp3-levylle. 

OVH 67 €/ kpl (CD) , 44 €/ kpl (mp3) (sis. alv. 24 %). Postitusmaksu lisätään hintaan.

Kokonaiskesto: n. 11 tuntia 12 min.

Ääninäyte:

  • Finore Oy
  • ISBN: 978-952-7070-77-2(CD), 978-952-7070-78-9 (mp3)